Kun lähdimme viemään Work Pilots -palvelua eteenpäin, on matkallamme noussut tietysti myös esiin perustavaa laatua olevia kysymyksiä. Onko tällainen malli ylipäänsä kiinnostava? Miten suomalaiset tämän näkisivät ja kokisivat? Kuinka arvokkaana tällainen mahdollisuus koetaan?

Jokaisen hankkeen, projektin, liiketoiminnan, organisaation on aina hyvä testata omat olettamuksensa.

Siksi päätimme tehdä käyttäjäkyselyn siitä, miten suomalaiset suhtautuvat lyhtkestoisen keikkatyön mahdollistamiseen. Koetaanko kaikki työ arvokkaaksi?  Olettamuksemme myös oli, että moni haluaa oikeasti auttaa ja antaa mahdollisuuden esimerkiksi nuorelle työkokemukseen. Mutta onko asia todella näin?

Haimme vastauksia ylläoleviin ja muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

  • Ovatko suomalaiset halukkaita tilaamaan kotiin ja yrityksiin apua arjen askareisiin?
  • Ajattelemmeko niin, että jos itse suinkin pystyy, niin suomalainen kyllä tekee itse omat lumityönsä ja muut pikkutehtävät?
  • Vai antaisimmeko työn nuorelle vaikka itsekin pystyisimme sen tekemään?
  • Millaisia töitä voisimme teettää tällaisen palvelun avulla?
  • Miten kaikki mahdolliset epäilykset vaikuttavat tilaushalukkuuteen, mitkä ovat suurimmat epäilykset?
  • Uskaltaako tuntemattoman laskea vaikkapa kotiin siivoamaan?
  • Osaako nuori tehdä tarpeeksi laadukasta jälkeä?

Kyselyn vastaukset yllättivät positiivisesti

Olemme nyt saaneet kyselyymme lähes 100 vastausta, ja olemme positiivisesti yllättyneitä tuloksista.

90% vastaajista uskoo, että kaikki työ ja työkokemus ON arvokasta, ja 80% uskoo, että lyhtkestoisten keikkatöiden avulla luomme parempia mahdollisuuksia saada jatkossa pitkäkestoisempia töitä.

Tällainen keikkatyöpalvelu siis selkeästi palvelee niitä tarkoitusperiä, joiden pohjalta alunperin olemme lähteneet liikkeelle.

Upeaa myös on, että 70%:lla vastaajista (mahdolliset tilaajat) on voimakas halu auttaa, ja että he antaisivat tehtävän työn tarvitsijalle tehtäväksi, vaikka voisivat itsekin sen tehdä.  Alle 10% ei kokenut auttamisen halua, vaan tilaisivat ainoastaan omista tarpeistaan lähtöisin.

Epäilyjä oli luottamuksesta, työn laadusta, turvallisuudesta jne. Kuitenkin ainoastaan, mutta ainoastaan yhdellä prosentilla vastaajista epäilykset estäisivät palvelun kokeilun kokonaan. Joka kymmenes oli epäileväinen, mutta peräti 50% kokeilisi palvelua varmasti joka tapauksessa, epäilyksistään huolimatta.

Nämä tulokset ovat todella kannustavia – vastaajien keskuudesta löytyy suuri halu auttaa ja antaa mahdollisuuksia kokeilemalla palvelua huolimatta omista epäilyksistä. Olemme siis oikeilla jäljillä!

Toivomme kyselyyn lisää mielipiteitä ja näkemyksiä. Käy sinäkin vastaamassa kyselyyn, mitä mieltä sinä olet keikkatöiden mahdollisuuksista:

https://workpilots.typeform.com/to/V104JL

Myöhemmissä postauksissa lisää infoa kyselyn tuloksista!

Tulosten perusteella uskallamme myös kehoittaa kaikkia kokeilemaan palvelua. Meiltä jokaiselta löytyy jotain pientä tehtävää, jonka voimme antaa toiselle työtä tarvitsevalle ja luoda näin uusia mahdollisuuksia! Tule mukaan!