NMKY –liikkeellä on perinteitä nuorten työllistämisessä jo vuosisadan takaa. Liittomme yksi puheenjohtajista, Ahti Auranen (1976-1984) totesi osuvasti, että ”työ on lääkettä!”.  Sotien jälkeinen kenkälankkipoikien armeija oli ”pojat pois kaduilta” –mottomme huipentuma. Kaiketi vähän joka nurkassa Helsingissä oli joku poika pientä keikkaa tekemässä ja samalla ansaitsemassa köyhälle perheellensä elantoa.

Tapaan Work Pilotsin kautta tilaamani keikan kautta Hamzan, joka on meillä Vantaalla ensimmäisellä keikallaan. Kyse on ruoka-apuroudauksesta ja keikan kesto 2 tuntia. Ensituntuma on loistava: innostunut, kohtelias ja energinen nuori tarttuu työhön. 2 tunnin aikana tulee tehtyä lumityöt, kannettua ruoka-apukassit eläkeläisen kotiin, siivottua pahvinkeräysroskat ja täytettyä jääkaapit hävikkiruualla.

Löysin työn works pilotsin kautta . Aurasin kirkon pihaa, Autoin kantamisessa . Oli paljon iloa, nautin työstä todella paljon ei ollut kauhen fyysistä. Työnantaja oli mukava. Työ oli hyvin itsenäistä. –Hamza, 16v

Seuraavana päivänä tapaan myös uuden kasvon: Terhi on tullut Pilotsin kautta toimiston siivouskeikalle. 2 tunnin aikana pitäisi jynssätä YMCA-konttori puhtaaksi ja sehän onnistuukin hyvin.

Kaverini olivat tehneet Work Pilots -keikkoja NMKY:lle ja suosittelivat niitä minulle. Hain toimiston siivoukseen ja keikka oli mukava ja antoisa, sekä ilmapiiri Hakunilan kirkolla on todella rento. Löysin tehtävän kautta hyvän ja luotettavan työnantajan, jonka Work Pilots-tehtäviin haen varmasti jatkossakin. –Terhi, 18v

Parasta nuorten palkkaamisessa ovat nuoret itse

WorkPilots –keikkatyöt on hyvä nuorisotyön väline. Se haastaa meidät Vantaan ymcalaiset miettimään työnantajanäkyvyyttämme somessa: mikä on se millä nuori innostuu meistä. 70 nuorta on nyt koko ajan keikkojamme jonottamassa ja olemmekin nousseet jo Suomen ykköseksi järjestökentässä! Roudaus, välipala-apu, siivous, haravointi, ulkoiluapu, kerhon ohjaaminen, someguru, valokuvaus tai vaikkapa bofferointi ovat olleet keikkojen niminä.

Haluamme ottaa kantaa nuorten työttömyyteen. Tuomme työllistämiseen nuorisojärjestöjen näkökulman. Kasvun tukeminen jokaisen nuoren kohdalla on tärkeää, ja siinä nuorisojärjestöillä on hyvä mahdollisuus ja kokemus.

NMKY Vantaan kokemukset ovat osoittaneet, että pienikin ele nuorten työllistämisessä on iso asia nuorelle, ja Work Pilotsin kaltainen työkalu on hyvä väline nuorisotyössä paitsi työllistämiseen niin myös nuoren aitoon kohtaamiseen, jossa nuori joutuu ottamaan vastuuta ja sitoutumaan ja opettelemaan työelämän alkeita, kuten työssä olemisen perusteet, CV, työelämätaidot ja aikataulut. Tälle ajattelu- ja toimintatavalle on nyt tilaus. Yhteistyö Vantaan TE-tston, Ohjaamon , pajojen jne kanssa on koko ajan vireillä, ja Vantaan nuorisopalvelut on ollut tukemassa Vantaan NMKY:n ja Vantaan Nuorisojärjestöt ry:n liikkeellelähtöä.

Justus Kivimäki

 

YMCA Vantaa – Vantaan NMKY ry
toimisto@nmkyvantaa.fi
PL 67 01201 Vantaa
www.nmkyvantaa.fi
www.facebook.com/NMKYvantaa
040-7620162